KKO:2021:39: Tuliko hovioikeuden myöntää A:lle jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisu- ja muutosperusteella?

Diaarinumero: S2020/165
Antopäivä: 2.6.2021
Taltio: 843
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KKO:2021:39

A oli velkaantunut pääasiallisesti vuosina 2016-2018. Velkaantuminen oli pääosin johtunut sairaudeksi eli peliriippuvuudeksi diagnosoidusta nettipelaamisesta. Käräjäoikeus katsoi, että A:n velkajärjestelylle oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettu este. Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla katsottiin, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisu- ja muutosperusteella.

OK 25 a luku 11 § 1 mom 1 kohta
OK 25 a luku 11 § 1 mom 3 kohta
VJL 10 § 7 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden päätös 28.5.2019 nro 19/5276, muutoksenhaku Itä-Suomen hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 14.1.2020 nro 6 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Laura Karjalainen ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Heikki Hakkarainen, Eija Pitkänen ja Tiina Kiviranta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että hänen velkajärjestelyhakemuksensa hyväksytään.

Velkojat B ja C vaativat vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Muut vastapuolina olevat velkojat eivät vastanneet valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja alempien oikeuksien ratkaisut

1. A on 22.2.2019 vireille tulleessa hakemuksessaan pyytänyt, että hänelle myönnetään velkajärjestely. Hakemuksen mukaan A oli velkaantunut pääasiallisesti vuosina 2016-2018 siten, että hänen velkojensa yhteismäärä oli noin 115 000 euroa. Velkaantumisen syyksi hän on ilmoittanut hänellä olleen peliriippuvuuden, joka oli diagnosoitu hänen sairaudekseen vuonna 2018. Pelaaminen oli loppunut hänen hakeuduttuaan hoitoon kesällä 2018. Osa lausuman antaneista velkojista on vastustanut hakemusta katsoen, että velkajärjestelylle oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettu este. A on katsonut, että velkajärjestelylle oli joka tapauksessa painavat syyt, sillä hän oli pyrkinyt pienentämään asumismenojaan ja maksanut velkojaan ulosoton kautta syksystä 2018 lukien. Velkajärjestelyn merkitys A:lle oli suurempi kuin velkojille.

2. Käräjäoikeus on hylännyt hakemuksen. Käräjäoikeuden mukaan velkajärjestelylain 9 §:n 2 kohdan mukaiset edellytykset velkajärjestelylle täyttyivät, mutta velkajärjestelylle oli lain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettu este. A:n oli tullut ymmärtää lainoja ottaessaan, ettei hän kykene maksamaan niitä takaisin. Käräjäoikeus on todennut lisäksi, että uhkapeleillä aiheutettua velkaantumista, vaikka riippuvuus oli diagnosoitu, ei ollut oikeuskäytännössä pidetty hyväksyttävänä, eikä aihetta poiketa tästä ollut ilmennyt.

3. Käräjäoikeuden mukaan A:n toimet, jotka osoittivat halua velvoitteiden hoitamiseen, puolsivat velkajärjestelyn myöntämistä esteestä huolimatta. Ottaen kuitenkin huomioon esteperusteen osoittaman moitittavuuden taloudellisten asioiden hoitamisessa sekä velkaantumisesta toistaiseksi kuluneen erittäin lyhyen ajan A:n velkajärjestelylle ei vielä ollut riittäviä painavia syitä.

4. A on valittanut hovioikeuteen ja vaatinut, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa muutos- ja tarkistusperusteella, käräjäoikeuden päätös kumotaan ja hänelle myönnetään velkajärjestely. A:n mukaan käräjäoikeus oli jättänyt arvioimatta lääkärinlausunnolla sairaudeksi osoitetun A:n peliriippuvuuden vaikutuksen harkintakykyyn. Vuonna 2013 alkanut pelaaminen oli jatkuvasti pahentunut ja muuttunut vuosien 2016-2018 aikana peliriippuvuudeksi. Peliriippuvuudesta aiheutuneesta velkaantumisesta ei ollut vakiintunutta oikeuskäytäntöä eikä Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua. A:n menettely ei ollut ollut niin moitittavaa kuin käräjäoikeus oli arvioinut.

5. Hovioikeus ei ole myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt pääasiaratkaisua koskevia muutosvaatimuksia asiassa, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Näin ollen Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa käräjäoikeuden ratkaisuun. Korkein oikeus katsoo, että jatkokäsittelyluvan edellytyksiä on tässä asiassa perusteltua tarkastella ennakkoratkaisuperusteen ja muutosperusteen kannalta.

Jatkokäsittelyluvan edellytykset

7. Jatkokäsittelylupa on oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste). Säännöksen sanamuoto viittaa matalaan lupakynnykseen, joten lupa tulee myöntää jo silloin, kun syntyy epäily ratkaisun oikeellisuutta kohtaan, jollei kysymys ole saman pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla yksinomaan näytön uudelleen arvioimisesta. Kun harkinta kohdistuu oikeuskysymykseen, josta ei ole vakiintunutta soveltamiskäytäntöä, lupa tulee pääsääntöisesti myöntää (esimerkiksi KKO 2020:49, kohta 8 ja KKO 2020:62, kohta 9 sekä niissä viitattu oikeuskäytäntö).

8. Jatkokäsittelylupa on saman pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan myönnettävä, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste). Kysymys on tällöin yleensä siitä, ettei laki anna selvää vastausta käsiteltävässä asiassa ilmenevään ongelmaan. Asian periaatteellisen merkityksen takia voi olla tärkeää, että hovioikeus antaa laintulkintaa ohjaavan asiaratkaisun, vaikka ei olisi suoranaista aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta. Hovioikeuden ratkaisulla annettaisiin oikeusohje vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle. Hovioikeuden tehtävänä on myös osaltaan valvoa lainkäytön yhtenäisyyttä ja ohjata laintulkintaa (esimerkiksi KKO 2019:14, kohta 10 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö sekä KKO 2020:62, kohta 10). Jatkokäsittelyluvan myöntäminen ennakkoratkaisuperusteella voi olla perusteltua myös silloin, kun ratkaistavana olevasta ajankohtaisesta oikeuskysymyksestä on jossain määrin hovioikeuden ratkaisuja, mutta Korkein oikeus ei ole antanut asiasta ennakkoratkaisua.

Sovellettavat velkajärjestelylain säännökset

9. Velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdan mukaan jollei 10 a §:stä muuta johdu, velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos velkojen perusteesta ja syntyolosuhteista, velallisen tavasta hoitaa talouttaan tai muista seikoista voidaan päätellä olevan todennäköistä, että velallinen on velkaantunut harkitusti velkajärjestelyä silmällä pitäen tai velallisen velkaantumiseen johtaneita toimia voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää piittaamattomina ja vastuuttomina ottaen huomioon velallisen ikä, asema ja muut olosuhteet sekä se, ovatko luotonantajat toimineet vastuullisesti.

10. Säännöksen perustelujen (HE 83/2014 vp s. 53) mukaan esteperusteen olemassaolo perustuu aina kokonaisarviointiin. Tässä arvioinnissa tärkeää on se, miten velallinen on suhtautunut velkojen takaisinmaksuun. Vähättelevä tai välinpitämätön suhtautuminen luottojen takaisin maksamiseen kertoo piittaamattomasta ja vastuuttomasta velkaantumisesta. Perustelujen mukaan keski-ikäisiltä taloudellisista asioistaan huolehtimaan tottuneilta henkilöiltä voidaan odottaa enemmän harkintakykyä velan ottamisessa ja takaisinmaksukyvyn realistisuuden arvioinnissa kuin nuorilta henkilöiltä. Arvio on tehtävä aina tapauskohtaisesti. Velallisen asema ja olosuhteet otetaan arvioinnissa huomioon. Esimerkiksi mielenterveyden horjuminen tai muu harkintakyvyn puuttumiseen vaikuttava sairaus vaikuttaa arviointiin. Silloin, kun luottoa on käytetty suoranaisten perustarpeiden tyydyttämiseen, kuten ravintoon ja asumiseen, velkaantumista ei yleensä voida pitää piittaamattomana ja vastuuttomana. Olennaista on se, mihin tarkoitukseen luotto on käytetty.

11. Velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohta on nykyisessä muodossaan tullut voimaan 1.1.2015. Korkein oikeus on antanut useita ennakkoratkaisuja velkajärjestelylain aiemmassa 10 §:n 7 kohdassa (57/1993) tarkoitetusta esteperusteesta (mm. KKO 1995:15-18 ja KKO 2001:99). Ratkaisujen mukaan merkitystä esteperusteen olemassaolon kannalta on paitsi sillä, mitkä ovat olleet velallisen mahdollisuudet suoriutua veloista ja mihin velka on käytetty, myös sillä, millaista harkintaa velalliselta on voitu odottaa velanottohetkellä. Nämä lähtökohdat pätevät myös voimassa olevaa 7 kohtaa sovellettaessa.

12. Velkajärjestelylain 10 a §:n mukaan velkajärjestely voidaan 10 §:ssä säädetystä esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta.

13. Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2014:52 arvioinut velkajärjestelyn myöntämistä velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitetusta esteestä huolimatta. Asian arvioinnissa merkitystä annettiin muun ohella niin kutsuttujen pikavippien helpolle saatavuudelle sekä velallisen nuoruudesta johtuneelle harkintakyvyn puutteelle ja ajattelemattomuudelle. Osa lisävelkaantumisesta oli johtunut nettipelaamisesta. Tätä ei voitu pitää hyväksyttävänä, mutta kuitenkin velallisen ikä ja epätoivoinen velkatilanne huomioon ottaen ymmärrettävänä. Velkaantuminen ei kokonaisarvioinnissa osoittanut erityisen suurta moitittavuutta, ja velkajärjestelyn myöntämiselle katsottiin olleen velkajärjestelylain 10 a §:n tarkoittamat painavat syyt.

Arviointi tässä asiassa

14. A on esittänyt selvitystä, jonka mukaan hänen velkaantumisensa on johtunut sairaudeksi diagnosoidusta peliriippuvuudesta ja velkaantuminen on loppunut hänen haettuaan apua riippuvuuteensa. Lain perustelujen mukaan velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdan esteperusteen harkinnassa on otettava huomioon esimerkiksi sairaudet, jotka ovat voineet vaikuttaa harkintakykyyn. Lainkohdan sanamuodosta tai esitöistä ei ilmene selvää kantaa siihen, millä tavalla velkaantumista on arvioitava tilanteessa, jossa velkaantuminen on johtunut ajan myötä riippuvuudeksi kehittyneestä, sairaudeksi diagnosoidusta pelaamisesta. Myöskään Korkein oikeus ei ole antanut ennakkoratkaisua, jossa tätä kysymystä olisi arvioitu.

15. Arvioidessaan peliriippuvuuden merkitystä A:n velkaantumisessa käräjäoikeus on katsonut, että pelaamisen taustalla ei ollut ollut pakottavaa syytä, vaikka pelaamisesta oli tullut A:lle ongelma. Käräjäoikeuden mukaan A oli aiemmin hoitanut talouttaan hyvin, hänellä oli siten ollut kyky huolehtia taloudestaan ja hänen oli tullut ymmärtää pelaamiseen käytettyjä luottoja ottaessaan, ettei hän kykene maksamaan niitä takaisin. Käräjäoikeus on viitannut kahteen julkaisemattomaan hovioikeusratkaisuun, joiden mukaan sairaudeksikaan arvioitu peliriippuvuus ei ollut hyväksyttävä syy velkaantumiselle. Käräjäoikeuden mukaan aihetta poiketa oikeuskäytännöstä ilmenevästä näkemyksestä ei ollut.

16. Korkein oikeus toteaa, että nettipelaamiseen liittyvä peliriippuvuus tai ongelmaksi muutoin muodostuva pelaaminen on verrattain uusi ilmiö, joka on tunnistettu myös lääketieteessä. Pelaamishäiriö (”gaming disorder”) on lisätty Maailman terveysjärjestö WHO:n uuteen, myöhemmin käyttöön otettavaan ICD-11 tautiluokitukseen. Se kysymys, onko velkaantumisen aiheutuminen peliriippuvuudesta velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettu esteperuste, on ollut toistuvasti esillä velkajärjestelyasioissa.

17. A ei ole osoittanut eikä asiassa ole muutoinkaan ilmennyt, että hovioikeuskäytäntö olisi epäyhtenäistä peliriippuvuutta koskevan esteharkinnan osalta. Hovioikeuden asiaa koskevaa ratkaisukäytäntöä on kuitenkin vielä melko niukasti, eikä hovioikeuden ratkaisuja ole julkaistu. Arvioitaessa jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä ennakkoratkaisuperusteella huomiota on kiinnitettävä myös siihen, että tästä oikeuskysymyksestä ei ole Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja. Ottaen lisäksi huomioon edellä peliriippuvuudesta ilmiönä todettu, kysymyksen toistuvuus sekä asian käytännön merkitys, Korkein oikeus katsoo, että jatkokäsittelyluvan myöntäminen on kysymyksessä olevan esteperusteen soveltamisen kannalta tärkeää.

18. Kysymys diagnosoidusta peliriippuvuudesta velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettuna esteperusteena on edellä todetulla tavalla epäselvä huolimatta joistakin asiaa koskevista hovioikeuksien ratkaisuista. Kun lainsäädäntö on ratkaistavan oikeuskysymyksen osalta tulkinnanvaraista eikä kysymyksestä ole Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua, voidaan katsoa, että myös käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta tältä osin on syytä epäillä muutosperusteen edellyttämällä tavalla.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

19. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa velkajärjestelyn esteperustetta koskevan kysymyksen osalta sekä ennakkoratkaisu- että muutosperusteella.

20. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen arvioida sitä, olisiko jatkokäsittelylupa tullut jollain perusteella myöntää velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä koskevan kysymyksen osalta. Korkein oikeus toteaa, että painavat syyt tulevat joka tapauksessa arvioitaviksi, jos velkajärjestelylle katsotaan olevan este.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa.

Asia palautetaan Itä-Suomen hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan jatkettava valituksen käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Ari Kantor, Jarmo Littunen, Lena Engstrand ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Leena Ravi.